tiistai 30. syyskuuta 2014

HOPS, versio 1

Yhtenä tehtävänä APE-opinnoissa on henkilökohtaisen opintosuunnitelman eli HOPS:n teko. HOPS:ssa on tarkoitus pohtia omaa osaamista suhteessa ammatilliseen opettajuuteen sekä perehtyä tarkemmin ammatillisen opettajan opintoihin ja suunnitella omaa polkua. 

Osaamiseni suhteessa ammatilliseen opettajuuteen

Ennen opintojen alkua meidän tuli täyttää itsearviointilomake, jossa arvioimme omia valmiuksia opettajuuteen. Olen tuolloin arvioinut että ammatillisen opettajakoulutuksessa minua kiinnostaa eniten itsensä haastaminen ja uuden oppiminen ja allekirjoitan tämän edelleen. APE-opinnot ovat tähän mennessä olleet itsensä haastamista ja silmiä avaamaa. 

Olen viimeiset reilu neljä vuotta työskennellyt aikuiskoulutuksen piirissä ja koen, että olen tämän kautta päässyt kurkistamaan opettajan arkeen. Olen päässyt testaamaan omia vahvuuksiani ja kehityskohteitani kouluttajana. Olenkin itsearvioinnissa arvioinut, että minulla on hyvä lähtökohdat opiskeluun. Olen työssäni suunnitellut ja toteuttanut koulutuksia, sekä arvioinut ja antanut palautetta opiskelijoille - mutta koen, että minulla on todella paljon opittavaa edessäni. 

Koen, että vahvimpana minulla on opiskelijan kohtaaminen ja oppimistan edistävän vuorovaikutukseen liittyvä osaaminen. Kohtaan opiskelijoita monissa eri elämäntilanteissa, olen hyvä kuuntelemaan ja antamaan kannustusta, mutta myös tuomaan kehityskohteita. Toisena vahvuutena pidän työyhteisöosaamista - tähän kuuluvat tietotaidot ovat olleen viimeiset vuodet osana työtoimenkuvaani. 

Haluan kehittyä työssäni koko ajan, toivon oppivani lisää erilaisia pedagogisia menetelmiä, joita käyttää opetuksessa. Yhtenä haasteena ICT-puolella on substanssiosaamisen kehittäminen. Opetettava ala muuttuu kiivaasti ja uusia teknologioita kehittyy nopeaa vauhtia. APE-opintojen ohella ja niiden jälkeenkin täytyy minun opetella myös uusia teknologioita, jotta ammatillinen osaamiseni pysyy kehityksessä mukana. Koen kuitenkin, että pohja on sen verran vahva, että siihen hyvä rakentaa myös uutta osaamista. 

Opintoihin perehtyminen ja suunnitelmallisuus

Koen, että kaikki opintojen vaiheet ovat minulle tärkeitä ja tulen hyödyntämään niissä oppimaani tulevaisuudessa kouluttaessani ja opettaessa. 

Olen asettanut itselleni tavoitteeksi suorittaa opintoni loppuun viimeistään keväällä 2016. 
- APE eli ammattipedagogisten opintojen laajuus on 20 opintopistettä ja nämä opinnot jatkuvat maaliskuuhun 2015 saakka
- Kasvatustieteelliset perusopinnot(10 op) suoritan keväällä 2015 Avoimen yliopiston kursseilla.
- Muita opintoja (12 op) olen suunnitellut suorittavani tasaisesti seuraavan kahden vuoden aikana. Mielenkiintoisimmiksi kokonaisuuksiksi koen 
- Opetusharjoittelun(11 + 2 op) olen suunnitellut suorittavani keväällä 2016. En ole vielä osannut konkreettisesti ajatella, mikä koulu olisi mielenkiintoisin, mutta tämä selkeytyneet jo tämän talven aikana. Minua kiehtoisi sekä toisen asteen koulutus, missä pääsisin aivan uuden kohderyhmän kanssa työskentelemään, että Ammattikorkeakoulu, mikä on minulle myös vieras ympäristö, mutta kohderyhmä olisi tutumpi.  Opetettava aihe ei ole niinkään ongelmallinen, koska tähänkin mennessä repertuaarini on ollut varsin laaja. 

Lisäksi koulutukseen kuuluu portfolio, olenkin pitänyt tästä suoritusmallista, koska tämä ohjaa jatkuvaan oppimisen pohdiskeluun Portfoliota kokoamme tänne blogiin koko koulutuksen ajan. Toivon, että kehityn ainakin kirjoittajana näiden opintojeni aikana. 

Tulevaisuuden Tiina-opettaja on ...
- opiskelijat huomioon ottava opettaja, joka sekä innostaa että kannustaa, mutta osaa myös antaa rakentavaa palautetta
- ajan hermolla teknologisessa kehityksessä ja seuraa alan trendejä. 
- myös työyhteisön kehittäjä, joka haluaa viedä yhdessä muiden kanssa yhteisöllisyyttä ja opetusorganisaatiota kehityksessä eteenpäin


1 kommentti:

  1. Hopsin ensimmäinen versio pitää sisällään erinomaisen pohdinnan alkaen opintojen alussa tehdystä itsearvioinnista aina tulevaisuuden Tiina-opettajan luonnehdintaan saakka.
    Sinun lähtökohtasi opettajaopintoihin on hedelmällinen. Olet ollut aikuiskouluttajana, mikä antaa hyvän kokemuspohjan opettajuuden kehittämiselle. Voit heijastella opeopinnoissa käsiteltyjä asioita suhteessa kokemaasi.
    Mielenkiintoinen näkökulma opettajaopinnoissa voisi, niin halutessasi, olla opetusteknologiaan liittyvät opinnot. Niitä löytyy mm. muissa (valinnaisissa) opinnoissa.
    t. Esa

    VastaaPoista