maanantai 6. huhtikuuta 2015

Opetuksen pelillistäminen: Pohdintaa pelimekaniikasta


Olen selittänyt itselleni pelimekaniikan seuraavasti: pelimekanismilla tarkoitetaan kuinka peli etenee ja toimii (mekanismismilla esimerkiksi voidaan tarkoittaa jotakin laitetta ja sen toimintaperiaatetta) – eli ovat käytännössä pelin säännöt.

Pelimekaniikkoja voi olla monia erilaisia – yksinkertaisissa peleissä pelimekaniikka on pelaajalle hyvin selkeä, mutta monimutkaisimmissa peleissä taas kaikki pelin säännönalaisuudet eivät ole aina pelaajalle selkeitä.

Erilaisissa piha-, kortti- ja lautapeleissä pelimekaniikka on yleensä varsin tuttuja pelaajille. Tietysti, vaikka pelimekaniikka on tunnettu, se ei tarkoita, että peli ei voisi olla yllätyksiä täynnä. Moninpeleissä yllätyksiä tuo jo toinen/toiset pelaajat ja lisäksi nopat ja muut pelielementit voivat pitää pelin jännitystä yllä.

Skip-Bo on useamman henkilön korttipeli, jossa on varsin yksikertaiset säännöt: pöydässä ja kädessä olevista pelikorteista tulee päästä eroon nopeammin kuin muut. Numeroita laitetaan suuruusjärjestyksessä ja Skip-Bo-kortti on aina ns. jokerikortti. Toisten pelaajien pöytään laittamat kortit vaikuttavat myös omaan vuoroon ja vastustajalle voi myös tehdä kiusaa…

LightBot on yksinpeli, jossa opetellaan ohjelmointilogiikkaa. Pelaajalla on alku- ja päätepiste, joiden välillä pelihahmo pitää saada kulkemaan tietyin liikekäskyin. Peliliikkeitä on myös rajattu määrä. Pelihahmoa tulee käskeä kaikessa – esimerkiksi hahmo ei tipu korokkeelta alaspäin vaan sitä tulee käskeä hyppäämään alas.

Dixit on moninpeli, jossa laudalla eteneminen riippuu siitä kuinka hyvin osaat kertoa tarinan kanssapelaajille, kuinka hyvin ymmärrät toisten tarinan tai kuinka hyvin valitset tarinakortin toisen kertomaan tarinaan.

Tietokoneilla luodut pelit, mahdollistavat monimutkaisten matemaattisten sääntöjen/mallien luonnin, jotka luovat lainalaisuuksia peliin ja vaikuttavat pelinkulkuun. Se miten mekaniikka on luotu voi vaikuttaa pelaajan pelikokemukseen hyvinkin suuresti – jos mekaniikka ei ole pelin omassa maailmassa ja sen säännöissä looginen, voi pelaajalle tulla huono pelikokemus ja hän ei enää palaa peliin.

Itse olen painiskellut pelimekaniikka kysymyksen kanssa suunniteltaessa oppimistehtävä 5:sta, mutta vielä en ole päätynyt mihinkään järkevään lopputulemaan. Luulen, että tulen lähipäiville useamman vaihtoehdon kanssa ja kyselen joukolta mielipiteitä J


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti